lauantai 31. tammikuuta 2015

Kummallinen pölähdys

Välillä käy minullekkin niin, että pölähdän johonkin juttuun ihan täysin, enkä oikein edes tiedä miksi :)
Niin kävi näiden stanssien kohdalla, ja sitten ennakkotilauksen jälkeen odotin niitä kuin kuuta nousevaa. Vihdoin ne saapuivat :D

Heti vain eBosser laulamaan ja niin alkaa silppua syntymään, joskus jotain ihan valmiiksikin asti ;)




Pohjana valkoinen neliökorttipohja, hopeisesta peilikartongista nyt tällä kauan odotetulla stanssilla leikattu kuvio ja alaosaan musta glitterkartonki. Liimailin myös nuo stanssikuvan "nauhojen" väliin jäävät kohdat paikoilleen liimakynän avulla. Pinkit ohuet suikaleet laitoin peittämään pikkuriikkisiä liimatursoja, joita tuli kun pikkuisen liikaa liimaa tussahti yhteen kohti, mutta nehän jotenkin kuuluvatkin tuohon, vai kuinka? Periaatteisiini kuuluu askartelussa, että mikään ei ole koskaan pilalla, ennenkuin toisin todistetaan ;) Pieni sydän väritetty Spectrum Noirin tussilla ja liimattu sekin liimakynällä paikoilleen. Ystävälle-leima Korttipajan omaa tuotantoa.




Toinen versio rakennettu valkoisella amerikkalaista A2-korttimitoitusta olevalle valkoiselle korttipohjalle. Pinkki paperi leikattu Die-Namicsin Blueprints-setissä olevalla stanssilla ja sen jälkeen uudestaan tällä uudella Memory Boxin stanssilla. Kultainen peilikartonki samoin mennyt eBosserin läpi stanssin kera. Ja kyllä mun täytyy taas todeta, että yberupeaa jälkeä noihin peilikartonkeihin tuleekin!
Stanssatun kuvan kiinnitys hoidettu taasen liimakynällä, kuten myös Memory Boxin Grape Vine-stamnssilla stanssatut lehtioksatkin. Ne on stanssattu valkoisesta 250g 4CC paperista ja väritetty Adirondackin värillä Mini Ink värinlevitystyökalulla. Stanssailen kaiken eniten kuvioita juuri valkoisesta, koska sitten ne voi värittää tarpeen ja tilanteen mukaan. Jotensakkin kaikenmoinen värittelyhomma on niin antoisaa/rauhoittavaa/nautinnollista, että valmiiksiväritettyjä kuvioita on...no, aikalailla ;)



Sitten täytyy laittaa vielä tämä värien ilotulitus :D Ihan selvästi on alkanut jo kevättä olla rinnassa, kun värit puhkevat kukkaan. Korttikoko tässäkin amerikkalaista A2-kokoa, hempeä vaaleanpunainen väriltään. Taustakartonki taasen alunperin valkoinen, sen värityksen tein sekoittamalla muutaman tipan glyseriinia ja Spectrum Noirin AquaTints-setistä keltaista väriä. Itse värinlevitys isolla sormienpäähän laitettavalla tuputtimella pyörivin liikkein kevyesti hankaamalla. Vesiväri glyseriiniin/glyseroliin sekoitettuna leviää todella ihanasta ja tasaisesti, ja ihan tavan kartongille/paksulle paperille. Tämäkin taas edellä mainittua 250g 4CC:tä. Stanssattu Die-Namicsin Blueprints-setistä löytyvällä stanssilla, jolla saatu aikaan tuo ihana tikkireuna siihen. Reunat sipsuttelin sitten MFT:n Hybrid Inkillä Red Hot.
Tällä kertaa tuo ympyräkuviojutska on stanssattu glitterpintaisesta softiksesta, jossa liimapinta valmiina takana, joten sen paikoilleen kinnittäminen sujui kohtuukivasti ;)
Lehdet kukkasiin leikelty samoista Grape Vine-kuvioista kuin edellisessäkin kortissa ja kukkasina toimii Memory Boxin Chloe Stem, väritettynä Hybrid Inkien kahdella eri oranssilla. Paikoilleen liimailu taas liimakynällä, en mitenkään pärjäisikään ilman niitä :)
Ystavälle-teksti muuten leimattu kaikkiin VersaFinen Onyx Blackilla.

Ja sittenpä illanmittaan otan neliöversion esiin ja siinähän sitä ilta kivasti vierähtää!

Mukavia ja antoisia askarteluhetkiä Sinullekkin!!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kihlaparille

Heti, kun näin uuden Wild Rose Studion sydänstanssin, tiesin, että tulen sitä käyttämään kymmenillä eritavoilla :D Ihana, kertakaikkiaan ihana <3




Näillä välineillä lähdettiin liikkeelle tänään :) Adirondackin Dye Inksejä, musteenlevitin, stanssattu kuva, 13x13 cm:n kokoinen kartonginpalanen ja ripaus glyserolia.
Kuvan tuotteiden lisäksi kaksipuoleista teippiä kartongin kiinnittämiseen korttipohjaan ja leveä liimakynä stanssatun kuvion kiinnittämiseen kartonginpalalle sekä kermanvärinen neliökorttipohja.
Teksti Korttipajan omaa tuotantoa oleva kartonkileike.




Kevyesti tupsuttelemalla lisäilin väriä stanssatulle kuviolle vaaleasta tummempaan, Kukkasten kohdat suojasin vain omalla sormella laittamalla sen kukkasen päälle. Tarkemminkin suojauksen olisi voinut hoitaa, mutta minkäs innokkuudelleen mahtaa :D
Kukkaset värjäsin tupsauttelemalla omaa sormea Mountain Rose leimatyynyllä ja tuputtelemalla värin sitten kukkasten päälle. Tähän pätee sama kuin vihreäänkin, tarkempaakin työtä olisi....no ei se niin nuukaa ole ;)

Sydämelle taustaan värin tein taputtelemalla Lettuce leimatyynyä akryylipalan päälle ja siihen sitten muutama tippa tuota glyserolia ja karkealla pensselillä sekoitus. Siksi karkealla, että halusin taustan värjäyksen olevan epätasainen ja karkeasta pensselistä väriä tarttuu...no, karkeammin...ja samalla välineellä kun sekoittelin, ei mennyt tippaakaan hukkaan ;)
Kartongin reunat vain sitten repien ja musteenlevittimellä revityt reunat sipsautellen samalla Lettuce-sävyllä.
Stanssatun kuvan kiinnitin kartonginpalaan leveän liimakynän avulla. Ja kartonginpalan korttipohjaan kaksipuoleisella teipillä, kuten muutoinkin lähes kaikki kortit kokoan :)
Kartonkileiketekstiin tupsauttelin ensin Lettuce-sävyä kauttaaltaa ja sitten alareunaan Meadow-sävyä.
Leikkeen liimaus suoritettu myös liimakynän kera, ei tursuile liimat mistään rakosesta, mutta varmasti pysyy :)





Kovin nopsasti toteutettava idea vaikka kutsukortiksi, hääkortiksi, ystävälle ja kaikenmoisiin onnitteluihin. Toivottavasti ideasuoni alkaa Sinullakin sykkimään <3

torstai 1. tammikuuta 2015

Uuden vuoden uudet kujeet

Uuden vuoden kunniaksi innostuin kokeilemaan Leanne Chiversin CD-romilta näkemääni tekniikkaa :)
Spectrum Noirin vahavärikynillä väritettyyn kuvaan vesiväreillä tausta, tietty sotkematta jo valmiiksi väritettyä kuvaa ;)

Leimana käytössä Wild Rose Studion ihanat hiirulaiset, Mice with Balloon.
Leimamusteena My Favourite Thingsin Hybrid Ink, Black Licorice. Se kun käy niin vesiväreille kuin liuotinlaveeraukseen, niin ei tarvitse miettiä ja huolehtia leimavärin "vuotamisesta". Sopii myös tussivärittämiseen oikein upeasti :)

Kartonkina Strathmoren Mixed Media, tähän asti kokeilemistani märkätekniikoita kestävistä kartongeista paras. Värittelyynkin sopii tasaisen hyvin värin vastaanottavan pintansa puolesta.
Väri siinä ei puhtaan valkoinen ole, vaan enemmänkin luonnonvalkoinen.

Värittelyn aloitin puolihuolimattomasti hyvin kevyellä paineella värittäen koko hiiret. Käytössä kynä 117. Reunoille siihen päälle kynällä 119 tummempaa väriä, edelleen hyvin summittaisesti.




Laveeraus minulle tuttuun tapaan Spectrum Noirin hajuttomalla liuottimella ja paperistumpeilla. En voi sanoin kertoa, kuinka onnellinen tästä liuottimesta olen! Värittely on ihanaa ja nyt kun sitä voi tehdä vaikka tuntitolkulla ilman pelkoa päänsärystä, ah, kiitos :D
Paperistumpit teroittelen lasisella kynsiviilalla, toimii mainiosti ja putsaus tiskihommina :)
Laveerauksen teen liuottimeen kastutetulla stumpilla pyörivin liikkein, vain jos tahdon "vetää" väriä tiettyyn suuntaan, esim taitos, niin käytän pitkittäistä liikettä.




Tässä toisen hiiren kasvot jo saaneet laveerauskäsittelyn :)


Ja tässä jo kokonaan



Pikkuisen vaaleanpunaista korviin, poskiin ja massuun, kynällä 029. Ja sama laveeraus näillekkin :)



Sydänilmapallot ja rusetti saavat oman osansa samanmoisesta käsittelystä omilla väreillään.

Ja sitten se jujun juoni :)
Koko kuva käyty läpi kynällä nro 001. Tarkasti, jotta kuva kokonaisuudessaan kyllästyy kynän sisältämällä vahalla ja niin vaha suojaa kuvaa päälle levitettävästä vesiväristä.

Vesivärit eivät ole minulle ollenkaan ominta aluetta, mutta niin kovin tykkään niiden aikaansaamasta pehmeästä fiiliksestä. Ja taidanpa alkaa uskoa senkin parisuhteen paranemiseen lähitulevaisuudessa. Harjoittelua ja parisuhdeaikaa se vaatii vaan :)
Vesiväreinä käytössä Spectrum Noirin AquaTints, nestemäiset vesivärit. Sinistä väripalettiin yhteen koloon raakana ja toiseen reilusti vedellä laimennettuna. Koko kuvan vetelin ensin laimennetulla värillä ja sen hieman kuivahdettua pienellä pensselillä kuvan reunoille. Senkin annoin himppasen kuivahtaa ennekuin isommalla pensselillä pelkällä vedellä laveerasin tummaa sinistä kuvasta poispäin. Tämä osuus vaatii kyllä harjoittelua ja laatuaikaa, mutta kyllä meistä vielä kaverit tulee :D
Ruskeaa otin raakana suoraan pullon korkista kartongille ja laveerasin vedellä heti perään.







Ihan satavarmasti tulen tätä tekniikkaa käyttämään uudestaankin, ja vesivärejä kutittelen useamminkin. Näen jo sieluni silmin ihanan pastellisävyisen vesiväritaustan ja sen päällä iskevän Kaisercraftin tekstileiman...ja muutahan ei sitten tarvitakkaan...paitsi ehkä tikkireunaisen stanssin, joka kruunaa koko homman...niin ja teksti tietty kohojauheella :D