sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Chalky Finish - Vaihde päällä...

Korttipajan tuusailija jatkaa edelleen Chalky Finish-maalien sielunelämään tutustumista. Suorastaan on jäänyt vaihde päälle :) Täytynee kohta lähteä kirpparitkin koluamaan tyhjäksi kaikesta ihanasta, jota voi sitten tuunailla ;)

Tämä "uhri" olikin jo elämää nähnyt ja kolhujakin matkansa varrella saanut, mutta hyvin on topakka ja kehityskelpoinen yksilö ;)



Tuon varsin kärsineen pöytätason lakkapinnan hioin, irtonaiset lakat pois. Muutoin vain pyyhin kostealla rätillä liat ja pölyt pinnoilta pois. Chalky Finishit tarttuu ja pysyy todella hyvin erilaisilla pinnoilla, joten ylimääräisille alustustöille ei ollut tarvetta senkään puolesta.
( Jos sattuu niin, että jostain tulee vanha tahra tai väri niinsanotusti läpi, valikoimaan kuuluu myös Stain Blocker, jonka voi laittaa sitten niille kohdin ja se estää uuden läpitulemisen )

Pöytätaso ja alaosa saivat mielessä kehkeytyneen suunnitelman mukaan eri värit pintaansa. Alaosaston maalailin kokonaan tumman harmaalla, värinimi Relic. Yksi kerros riitti mainiosti täysin peittävän pinnan aikaansaamiseksi, ja maaliakaan ei kulunut edes puolta purkillista...riittoisaa siis!

Pöytäpinta sai hieman enemmän huomiota osakseen ja koska pöytä on menossa ihan "oikeaan" käyttöön, myös alaosasta poiketen lopuksi lakkapinnan päälleen.





Pohjavärinä vaalean vihreä, jonka sekoitin kahdesta eri sävystä, New life ja Everlasting. New life on jo alunperinkin vaalea vihreä, mutta tahdoin vielä vaalentaa sitä valkoisella Everlastingillä saadakseni reilun värieron kahden eri vihreän välille. Vihreästä pidän toki vallan kovasti, mutta  jotensakkin se on tuntunut haasteelliselta käyttää itse. Nyt valitsin vihreän pääväriksi juuri siitä syystä, että saa hieman ravisteltua itseään ulos siitä tutusta "laatikosta" :D
Yllä olevassa kuvassa pöydän pintaan suunnittelemani kuvio on jo kaiverrettu ja tummempi, hieman sammaleinen sävyltään oleva vihreä sudittu pintaan, ehkä vähän hurjan näköisesti... Mutta ei hätää, tarkoituksella ;)
Hieman antaa kuivahtaa ja sitten vain märkä rätti taas estradille, niin jo taikoja tapahtuu ;)
Kaiverrettuun kuviointiin uppoaa tuo tumma väri ja muutoin pintaa rätillä hankaamalla saa haluamansa "kuluneisuuden" aikaan. Ilmanmuutahan kuvioinnit voi tehdä sapluunoilla, toimii kuin.... no... höyryjuna :) Mahtavia kuviointeja saa siis aikaan myös sillä konstin!
Liikaa jos tulee vahingossa hangattua jostain kohden, saumaton korjaus onnistuu helposti, lisää maalia vain päälle ja kohta uusi hankaus. Tai jos värivalinta epäonnistuu, uutta väriä vain niskaan!
Ovatpa kyllä haasteelliseksi tehneet epäonnistumisen ;)

Lopuksi pari kerrosta lakkaa, jotta kestää ihan oikeana kahvitarjoilupöytänä pitkään ja tietty helpompaa puhtaanapidon kannaltakin. Pinta kuitenkin edelleen tyylilleen sopiva, eli täysin matta, koska lakkana käytin saman valikoiman Ultra-Matte lakkaa.






Kamerassani on älyttömän huono väritasapaino, joten olisikohan aika käydä kamerakaupan kautta jossain vaiheessa... Mutta kyllä tästä toivottavasti idea selviää, vaikkakin värit ovat luonnossa kivemmat ;)

Kuka kokeilee seuraavaksi? Marika? Satu? Ritva? Sinä!!!

3 kommenttia:

  1. Marika laittaa heti tilausta tulemaan ja odottaa innolla että pääsee kokeilemaan:)

    VastaaPoista
  2. Ritvakin hoksasi muuten heti kohteen johon noita vois käyttää... väri on vaan vielä epävarma... mutta vanhaa, vintagea... kokeilisin vanhaa sillä entrata :)

    VastaaPoista