Kevätaurinko lämmittää kivasti ja kevään juhlat lähenee :D
Kutsukorttien tekoa näin keväisin riittää ja sepä oikein mukavaa puuhaa :)
Mallin valinnassa kannattaa suosia yksinkertainen on kaunista-periaatetta, varsinkin jos korttien lukumäärä mainitaan kymmenissä :)
Itsetekemällä saat kutsuista omanlaiset ja yhdessä tekeminen on todella mukavaa puuhaa. Ilta kivassa seurassa ja kutsut valmiina ;) Toki jos aika ei riitä tai muutoin ei itsetekeminen innosta, Korttipajan korttimaakari auttaa mielellään!
Korttipohjan ruskea väri antaa mitä parhaimman taustan valkoiselle, minusta superihanalle, puunsyykuvioiselle paperille. Kohotettu korttipohjasta hieman irti palasella softislevyä.
Reunan pitsikuvio tehty iki-ihanalla Martha Stewartin Doily Lace-boordileikkurilla. Korttipohjan sävyyn sopiva ruskea satiininauha korostaa pitsikuviointia entisestään ja antaa kivan kontrastin valkoiseen pintaan.
Kukkanen stanssattu Die-Namicsin Upsy-Daisy-stanssilla valkoisesta kartongista ja väritetty leimavärinlevittimen avulla My Favourite Thingsin Hybrid Inkeillä, kolmella eri sävyisellä vaaleanpunaisella. Lehdet taasen Memory Boxin Massa Leaf Background-stanssilla stanssattuna pintakuvioidusta vesiväripaperista. Väritetty "uittamalla" vihreässä vesivärissä akryylipalikan päällä...nopeaa ja helppoa ;)
Leima Korttipajan omaa tuotantoa oleva kumileima, niitäkin on tullut nyt uusia suunniteltua pitkästä aikaa :D
Jotta tällaisella reseptillä mennyt tämä päivä ja huomenna uudet kujeet ;)
Mukavaa kevättä ja nautitaan askartelusta!
maanantai 4. toukokuuta 2015
torstai 23. huhtikuuta 2015
Surukortit, ne kaikkein vaikeimmat
Surukorttejakin joskus ikävä kyllä tarvitaan. Minusta aiheena ihan se haastavin, ja surukortin askarteluun suhtaudun ihan erilaisella mielellä, kuin muihin töihin.
Tätä Impression Obsessionin viljastanssia käytän usein, ja minusta se sopii aiheeseen. Tähän valitsin hieman erilaisen värimaailman, kuin tavallisesti.
Viljat stanssattu vesivärikartongista ja väritetty Spectrum Aqua-tusseilla vesisäiliöpensselin kera.
Tausta värjätty Heidi Swappin kennosapluunan läpi My Favourite Thingsin Hybrid Inkillä. Teksti tehty samaan tapaan Crafter's Workshopin sapluunan Art Is avulla, sekin Hybrid Inkin ruskealla värillä. Värittelyt suoraan korttipohjalle.
Viljat liimailtu korttipohjalle ZIGin liimäkynällä.

lauantai 18. huhtikuuta 2015
Räiskyvää rakkautta
Aihe, jota kysytään usein...ei suinkaan rakkausasioita....vaan leimamusteista :D
Korttipajan valikoimista löytyvillä musteilla on jokaisella oma luonteensa ja oma lunastettu paikkansa :)
Ihan uusimpana tulokkaana ovat Rangerin uunituoreet Dye Inkit, ja voi pojat, mitkä värit!!
Niin värikylläisiä ja kirkkaita, että piristävät pimeimmänkin päivän :D
Upeimmillaan näiden värien ominaisuudet ovat leimailussa ja erityisesti, kun tarvitaan leimamuste, jolla onnistuu isommankin alan leimaaminen esim. silhuettileimalla.
Alla olevassa kuvassa kaikki on tehty leimaamalla, myös tuo iso keltainen ympyrä! En aiemmin ole onnistunut dye inkillä tasaista lopputulosta tekemään yhdellä leimauksella (vain VersaFinellä, joka sitten ei dye ink olekkaan, vaan pigment ink...).
Leimat ovat Priman setistä Paint Drips, tykkääntykkääntykkään ;) Siistiä sotkua, se sopii kyllä :D
Ranger Dye Inkeillä leimajälki on täysin pysyvää kuivuttuaan huokoiselle pinnalle, kuivuminen kestää vain ihan hetken. Tuo ominaisuus on monessa mielessä mainio, päälle voi tehdä lisätyöstöä ilman pelkoa värien leviämisestä, leimatun kuvan voi värittää haluamallaan tavalla vesiväreillä tai alkoholitusseilla, ja tuohon päälle voi tehdä vaivattomammin vaikka kohojauheella tekstin :)
Kääntöpuolena toki on sitten se, ettei väri leviä juurikaan taustojen teossa, kuten Adirondackit tai Distress Inkit.
Tunnustan salaisen paheeni, joskus nimeän korttejani kuin taiteilijat taulujaan.... Räiskyvää rakkautta, sillä idealla syntyivät sitten valmiit kortit :)
Stanssit ovat Impression Obsessionin ihan uunituoretta tuotantoa, ja minusta erittäin monikäyttöiset...minulla ainakin visioita on hyvin moneen tarkoitukseen :)
Kyyhkyset Love Doves ja LOVE-teksti, stanssikuvien värilliset yksityiskohdat väritetty alkoholitussilla stanssauksen jälkeen.
Jotta nyt vain häitä ja kihlajaisia odotellessa...anyone...?

perjantai 17. huhtikuuta 2015
Vesiväreilyä feat. Spectrum Aqua
Korttipajan korttimaakarin askartelupöydälle on levitetty viimeaikoina hyvin usein uudet Spectrum Aqua-vesiväritussit :)
Stanssattujen kuvioiden värittäminen, se se on mukavaa puuhaa ja siinä ne heräävät suorastaan eloon, kun saavat väriä pintaan. Vesiväreillä tulee aivan ainutlaatuista jälkeä, niin elävää pintaa lähes itsestään :) Todella hyväksi materiaaliksi olen kokenut Watercolour Card-kartongin. Kestää mahtavasti erittäin kosteaakin käsittelyä, ja noinkin herkät kuviot säilyvät ehjänä!
Tussit ovat kulkeneet mukanani myös muutamissa tapahtumissa, ja niissä ollaankin sitten väritelty yhdessä :D Mikäs sen kivempaa <3 Ja tottakai tehty ihan korteiksikin saakka :)
Tiiviisti yhteistyössä tussien kanssa käytössä ovat olleet säiliöpensselit, laveeraaminen ja niillä väritteleminen on siistiä puuhaa. Kovassa käytössä ovatkin olleet ja silti kuin uudet, laadukkaat Pentel Aquash-pensselit siis pitävät mitä lupaavat :) Vesimäärän säätely onnistuu helposti ja harjakset ovat pitäneet muotonsa täysin!
Jotta ei muuta kun värittelemään :D

tiistai 7. huhtikuuta 2015
Täydellinen nainen täydellisessä iässä
Moikkulis pitkästä aikaa tällä areenalla :)
Kortti aikuiselle naiselle, sanoo kortin tilaaja. Hmmmm...minkälainen sellainen sitten onkaan....
Nooo, tykkää kengistä.....ja voimakkaista väreistä...blingblingistä....
Ja siinä se on, visio heti valmiina tilaushetkellä :D
Pääosaan kortissa pääsee siis kultainen pikkutimantein koristeltu superihana Tattered Lacen High Heel Bella-stanssilla tehty korkkari. Rakastan itsekkin upeita kenkiä, joten tämä(kin) kuva sulattaa sydämen ihan täysin <3 Peilikartongista stanssattuna kaikki kuvioinnit toistuvat niin upeasti, ettei sanat riitä, suosittelen!
Kortissa olleet kartongit olen värjännyt/kuvioinut itse, lukuunottamatta tikkiympyrän takana pilkistävää tummanviolettia. Se on Centura Pearl helmiäiskartonkia, topakkaa sellaista. Stanssautuu upeasti ja on niin vahvaa, että sopii korttipohjiin ja rasioihin todella hyvin.
Korttipohjan reunat värjäsin Delicata Pigment Inkin kullanvärillä ja samaa leimaväriä käytetty myös taustakartongissa tikkileimauksessa. Leimakuvio tehty Impression Obsessionin Cover-a-Card taustaleimasimella, ovat ihan minun "lempilapseni", niillä syntyy itsetehtyjä kuviopapereita helposti ja just sen värisenä kuin kulloinkin tarvitsee :)
Toisena värinä taustassa käytetty Adirondackin leimaväriä, sekä leimattuna, että koko taustassa. Vaaleampi sävy taustaan saatu aikaan sekoittamalla Adirondackin leimaväriä tippaan glyserolia, levitetty isolla tuputtimella kartongille ja miten kauniisti se sillä konstin leviääkin. Pieni määrä riittää pitkälle :)
Die-Namicsin stanssilla leikattu tikkiympyräkin väritetty samaisella Adirondackin leimavärillä, mutta tällä kertaa ihan siltään leimavärinlevittimellä.
Teksti embossattu valkoisella WOW:in kohojauheella, nekin kuuluvat allekirjoittaneen korttimaakarin vakiokalustoon :D
Kohojauheen tartuntana tuttuun tapaan VersaMark, The Best Embossausmuste ;)
Tällaistä konstia jos käytät, täytyy ehdottomasti käyttää ennen embossausta antistaattista tyynyä!! Muutoin kohojauhe tarttuu ihan minnesattuu, koska Adirondackin leimamusteet ovat hyvin kosteita. Tässä tapauksessa antistaattinen tyyny toimii kosteudenpoistajana ja siten kohojauhe tarttuu vain siihen mihin on tarkoituskin. Kohojauheiden sulatukseen käytän WOWin omaa kuumailmapuhallinta, se on todella nopea ja siitä mä tykkään :D
Koristeeksi parit kukkaset ja timangit, siitä on tämä kortti tehty :D

lauantai 7. maaliskuuta 2015
Spectrum Aqua ja tekemisen ihanuus
Spectrum Noirin valikoima täydentyi hetkenaikaa sitten vesiväritusseilla, jotka nimekseen Spectrum Aqua saivat :) Odotin niiiin kovasti ja pettynyt en!
Rakastuminen tapahtui heti ensimmäisellä kokeilukerralla, mutta nyt tässä on tutustuttu jo hieman paremmin ja vietetty yhdessä aikaa. Aika vakaalla pohjalla alkaa tämä suhde olemaan :)
Tänään stanssailin kuvia eBosserillani vesivärikartongista ja värjäilin niitä. Stanssatut kuvat heräävät pienellä värikylvyllä ihan eritavalla henkiin :) Ja toimivat leimakuvan tavoin kortin "showstopperina" aivan yhtä vakuuttavasti :)
Tämäkin stanssikuvan väritys toteutettu kahta tussia käyttämällä, sävyt Gold ja Moss.
Kostutin koko kuvan ensin vedellä ja sitten kevyesti ensin väriä. Kuivahti hetkessä ja sitten värin lisäystä vain tummemmaksi haluamilleni kohdille. Laveeraukset tehty säiliövesivärisiveltimellä, tähän hommaan mainio apuväline.
Stanssina Wild Rose Studion tämänvuoden uutuus, Woodland Posy ja rusetti leikattu kultaisesta peilikartongista Cottage Cutzin Wedding Rings-stanssilla.
Liimailut hoidettu tuttuun tapaan liimakynällä, siitä saa juuri sopivasti liimaa, jolloin se ei tursu eikä pursuile mistään :D
Tausta tehty samaiselle vesivärikartongille, sävynä Chestnut. Tein ensin ympyränmuotoisen alueen värillä vedellä esikostutetulle pinnalle. Annoin kuivahtaa ja sitten säiliöpensselillä irroittelin väriä hieman, jotta sain aikaan hailakan värin muulle osalle, mutta tummemman kohdan kuitenkin kukkien taustalle. Lopullisen taustan pyyhin sormella, nopeampaa kuin pensselillä ja no, minusta vain on kiva tehdä ihotuntumalla ;)
Kaiken tein kostutetulle pinnalle, koska halusin vaaleampaa aikaiseksi kuin suoraan tussista kuivalle. Tussi tietty imisi vettä itseensä vetisestä pinnasta, joten suttailin tussilla akryylipalan päälle ja siitä dippailin väriä sitten säiliöpensselin avulla. Ilmanmuuta jos tavoitteena on voimakkaammat sävyt, silloin suoraan vain tussista, sillä pigmenttiä kyllä kynästä lähtee! Se onkin yksi niistä ominaisuuksista joista askartelutarvikkeissa, joita käyttööni päätyy löytyy, nimittäin monipuolisuus.
Teksti leimattu omistä kätköistä löytyneellä leimalla, VersaFinen Onyx Black-leimavärillä.
Spectrum Aqua-tusseissa on kivan pensselikärki toisessa päässä ja hyvin ohut ja tarkka kärki toisessa päässä, jolla saa yksityiskohtia tehtyä. Alla olevassa kuvassa näkyy hieman juovia, joita tein kukkasten sisäosiin. Laveerasin niistäkin terävimmän värin pois, mutta niin, että jäivät kuitenkin havaittaviin :)
Tämä väritys tehty ensimmäisellä tapaamisella ja kuivalle tussilla värittämällä, sitten vasta pensselillä laveeraamalla. Tuloksena siis voimakkaammat värit :)
Leimana Penny Blackin Tiger Lily.
Jos vain ensiviikonloppuna Kokkolassa päin pääset käymään, Villa Elbassa, Paperituunaamo-tapahtumassa pääset näitä(kin) ihan omin hyppysin testaamaan :) Ja paaaaaljon muutakin mukavaa tiedossa päivän täydeltä!!

perjantai 27. helmikuuta 2015
Askarteluniloa Villa Elbassa
JÄRJESTÄJÄT: KREATINA, HEIDIN KORTTIPAJA & HEINIKKA.
Paikkana: Villa Elban upeat merenranta maisemat Kokkolassa.
Saman katon alla kolme ihanaista askartelun kauppaa ja tarjolla oma askartelupöytä päiväksi (€15/hlö) tai voit piipahtaa ihan shoppailemassa ja seurustelemassa ilman pöytäpaikkaakin (Päiväkävijänä sisäänpääsy on €2/hlö).
€15 Hinta sisältää tilavan askartelupöytäpaikan koko päiväksi. Paikan lisäksi hintaan sisältyy runsas tuotepussukka kotiin viemisiksi!
Päiväkävijöiltä ovet suljemme klo 15:00 ja siitä eteenpäin olemme yksinomaan pöytäpaikan varanneiden käytettävissä
Tuomme paikalle myös laajan valikoiman tuotteita testattavaksi asti, sekä luonnollisesti opastamme niiden kanssa.
Tervetuloa luomaan kiva ja askarteluntäyteinen päivä!
Sitovat pöytäpaikka ilmoittautumiset 28.2. mennessä (eli myös mahdollinen osallistumisen peruminen ennen 28.2.). Tämä siksi, ettei tapahtuman järjestäminen pääse peruuntumaan! 28.2. mennessä lunastetut pöytäpaikkavaraukset saavan kaupan päälle päiväkäyntilippuja ystävilleen/tutuille annettaviksi. Ne liput ei lopu kesken : ) Muutoinhan päiväkävijämaksu on €2/hlö.
Heidi, Kristel ja Heini järjestää näppäriä Make & Take ohjauksia, joihin on helppo osallistua! Kaikki vaan rohkeasti mukaan.
Marika on jo ilmoittautunut halukkaaksi pitämään värittämisen kurssin - sitä innokkaasti odotellen : ) Lisäksi kehittelyn alla on paljon toivottu "Leikkihetki mömmöjen kanssa" - joka ei ole laisinkaan niin pelottavaa kuin miltä kuulostaa!
Paikan päällä on lämpimän lounaan mahdollisuus - hinta on €11,40/hlö, lisäksi aamupäiväkahvi hintaan €7,20 ja/tai iltapäiväkahvi hintaan €7,20. Ruokailu ja kahvitukset on varattava etukäteen, joten nämä lunastettava etukäteen.
Päivitys 24.2. - päivitämme ko. päivän menun heti kun sen saamme, Villa Elbasta kerrottiin, että heillä on tapana tarjota hyvin ravitsevaa, tuttua, Suomalaista kotiruokaa.
Elbasaliin ei voi tuoda omia eväitä, mutta varaamaamme kurssitilaan voi, joten avaamme sen sitten myös evästyskäyttöön kurssien välissä : )
Lisätietoja ja keskustelua aiheesta Facebookissa KLIK
Ennakkotilauksia tapahtumaan voi tehdä kunkin järjestäjän nettikaupassa, nouto sitten paikanpäältä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)